Advenin avulla yritykset voivat tehdä kiertotaloudesta kannattavaa liiketoimintaa

Itämerta suojeleva BSAG sitouttaa yrityksiä konkreettisiin toimiin saastuneen kansallisaarteemme ja sen elinolosuhteiden pelastamiseksi. Adven Recovery ajaa BSAG:n toivomaa muutosta kertomalla yrityksille, kuinka kiertotaloudesta tehdään kannattavaa liiketoimintaa.

Itämerta pidetään tällä hetkellä yhtenä maailman saastuneimmista meristä. Sen pelastaminen on vielä mahdollista, mutta vaatii välittömiä ja tehokkaita toimia.

Itämerta suojelemaan perustettu Baltic Sea Action Group (BSAG) tekee monenlaista vaikuttamistyötä yhteiskunnan kaikilla osa-alueilla.

Yksi BSAG:n tärkeimmistä työkaluista on Itämeri-sitoumus, joka antaa yrityksille tukea kehittää toimintaansa - sekä ympäristönäkökulmasta että liiketoiminnallisesti. Kun ympäristönsuojelusta tulee liiketoimintaa, asioita alkaa tapahtua.

Säätiön asiamies Mathias Bergmanin mukaan sitoumukset edesauttavat BSAG:n tavoitteleman rakenteellisen muutoksen toteuttamista konkreettisella tavalla.

- Sitoumukset ovat edelleen toimintamme tärkeä peruspilari: ne todistavat, että säätiöllä on takanaan valtava luottamuspääoma. Se on meidän elinehtomme, jota vaalimme, Bergman painottaa.

Adven kehittää asiakkailleen uudenlaisia bisnesmahdollisuuksia

Advenin Itämeri-sitoumus julkaistiin viime vuoden lopulla. Yhteistyö säätiön asiantuntijoiden kanssa alkoi kuitenkin jo noin puolitoista vuotta aiemmin, kun asiantuntijat molemmin puolin lähtivät kartoittamaan Advenin tärkeimpiä kyvykkyyksiä Itämeren tilanteen parantamiseksi.

Toinen työkalu on Ravinteiden kierrätyksen -liiketoimintaekosysteemi, jonka osa Advenkin on. BSAG:n Senior Advisor Riku Venhola on ollut mukana muotoilemassa Advenin Itämeri-sitoumusta.

- Advenilla on suuri vaikutus siihen, millaisia ajatuksia eri teollisuuden aloilla syntyy. He kehittävät mahdollisuuksia, joiden avulla yritykset voivat tehdä kiertotalouden avulla liiketoimintaa tai säästää merkittäviä summia.

Säästöt ja bisnesmahdollisuudet houkuttelevat teollisuutta ympäristönsuojeluun

Monella alalla, etenkin teollisuudessa voidaan helposti ajatella ympäristösuojeluun liittyviä asioita etupäässä kulueränä ja kustannuksena.

- Kun halutaan viedä kiertotaloutta ja siihen liittyvää ympäristönäkökulmaa eteenpäin erityyppisillä teollisuudenaloilla, raha ratkaisee, muistuttaa Venhola.

- BSAG ei ole hyväntekeväisyysjärjestö. Haluamme tukea yrityksiä tekemään ympäristömyötäisyydestä kannattavaa liiketoimintaa, Venhola painottaa.

- Kun Advenin asiantuntijat tuovat ajatuksia asiakkaansa pöytään, heitä kuunnellaan, koska ratkaisujen taustalla on aina myös liiketoiminnallista näkemystä ja hyötyä.

Myös Advenin Energy as a Service -toimintamalli on omiaan vauhdittamaan ympäristömyötäisten uudistusten toteutumista.

- Kun asiakkaan ei tarvitse itse investoida kehitysprojektiin omasta taseestaan, askel on helpompi ottaa, Venhola summaa.

 

Case Finnamyl: Kiertotaloudesta kannattavaa liiketoimintaa

Jaa