Adven ostaa E.ON-konserniin kuuluvan E.ON Värme Lokala Energilösningar Aktiebolag (‘EVLE’) -yhtiön Ruotsissa

EVLE toimittaa kaukolämpöä omistamiltaan ja operoimiltaan lämpölaitoksilta yhdeksässä kunnassa Etelä- ja Keski-Ruotsissa. Lisäksi EVLEllä on useita hajautetun energiatuotannon laitoksia vastaavilla alueilla. Kokonaisuus täydentää Advenin Ruotsin liiketoimintaa erittäin hyvin ja mahdollistaa yhtiön vahvan kasvun maassa.

Mielekäs mahdollisuus Advenille

Adven tähtää liiketoimintansa laajentumiseen kaikissa Pohjoismaissa ja EVLE-kokonaisuus tukee erinomaisesti näitä kasvutavoitteita keskeisillä Ruotsin energiamarkkinoilla. EVLEn kattava verkosto ja osaava henkilökunta tarjoavat nyt vahvan asetelman: 

-    Adven on markkinajohtaja Suomessa ja Virossa ja pyrimme samaan myös Ruotsissa. Ruotsin liiketoimintamme on ollut vakiintunutta jo vuodesta 2014. EVLE-kaupan myötä nousemme nyt uudelle tasolle ja markkina-asemamme maassa vahvistuu merkittävästi. EVLE-kokonaisuus täydentää Ruotsin liiketoimintaamme erinomaisesti ja odotamme kovasti sen kehittymistä osana laajempaa Advenia, sanoo Matti Viljo, CEO Adven Group.

-    Laitoksilla on hyvät edellytykset kehittyä Advenin omistuksessa ja E.ON voi keskittyä uusiutuvan energian toimintaansa ja tuottaa kierrätettyä ja uusiutuvaa energiaa suuremman kokoluokan laitoksilla, kertoo Stefan Håkansson, Head of Heat Production, E.ON Sweden. Kauppaan kuuluvat laitokset sijaitsevat Barassa, Boxholmissa, Morassa, Orsassa, Sollefteåssa, Staffanstorpissa, Timråssa, Vaxholmissa ja Älmhultissa.

-    Näemme merkittäviä kasvumahdollisuuksia Advenin ratkaisuille Ruotsin energiamarkkinoilla ja EVLE-kauppa tarjoaa meille siihen vahvan alustan, sanoo Juhani Sillanpää, SVP Yritys- ja liiketoimintaostot, Adven Group.

 

Lisätietoja:

Adven, Matti Viljo, CEO Adven Group, +358 40 575 0505, matti.viljo@adven.com

Adven, Juhani Sillanpää, SVP Yritys- ja liiketoimintaostot, +358 50 452 0290, juhani.sillanpaa@adven.com

Adven, Ilkka Niiranen, CEO Adven Ruotsi, +46 72 722 5580, ilkka.niiranen@adven.com

 

Share
Mainostoimisto Mediataivas