”Miksi ostaisin energiaa palveluna, kun pärjäämme hyvin nykyisellä mallilla?”

Yritysten energia-asioista keskustellessamme törmäämme monesti jopa virheellisiin väitteisiin ja olettamuksiin energiaratkaisuiden hankinnasta. ”Meillä on kaikki hyvin” ja ”Haluamme tuottaa energiamme itse” toistuvat keskusteluissa. Kuulostaako tutulta? Oletko kenties itse joskus sanonut samalla tavalla? Kokosimme muutamia näkökulmia keskusteluissa useimmin kuultuihin väitteisiin!

Väite 1: "Meillä on jo kaikki hyvin"

Vai onko kuitenkin niin, että nykyinen energiaratkaisu on tuttu ja turvallinen ja uusien vaihtoehtojen pohtiminen on vaivalloista? Tai tyydytäänkö ihan hyvään tilanteeseen, vaikka asiat voisivat olla paremminkin? Ajan ja muiden resurssien puute saattavat estää yrityksiä pohtimasta uusia vaihtoehtoja tai kehitystoimia.

Mitä hyötyä siis on ulkopuolisista silmistä? Adven on toteuttanut yli 500 erilaista energiaratkaisua kumppaneillemme viimeisen 35 vuoden aikana. Uskomme, että olemme auttaneet asiakkaitamme löytämään entistä parempia energiaratkaisuja tuomalla uusia näkökulmia. Pystymme yhdistämään laajan tietämyksemme monenlaisista ratkaisuista, joita on käytetty erilaisissa energiatoteutuksissa. Lisäksi pureudumme asiakkaan prosessiin ja tilanteeseen kokonaisvaltaisesti energian, vedenkäytön sekä energiatehokkuuden näkökulmista. Näiden avulla uskomme, että voimme tuoda jotain uutta ja merkityksellistä asiakkaillemme tilanteessa kuin tilanteessa.

Me käymme yhdessä kanssanne läpi nykytilanteenne ja annamme näkemyksemme siitä, miten energia-asioita voitaisi kehittää. Kokonaisvaltaisen tarkastelun avulla löydämme ne kehityskohdat, jotka tuottavat yrityksellenne ympäristömyötäistä ja taloudellista lisäarvoa.

Väite 2: "Show me the money"

Kaikessa kehitystoiminnassa tulee tarkasti huomioida taloudelliset vaikutukset eri osapuolille.  Me toimimme asiakkaidemme energiahankkeiden investoijana ja takaamme, että taloudelliset vaikutukset toteutuvat sovitusti. Pelko radikaalista kustannusten noususta on turhaa, koska investoinnin taloudellinen vastuu jää Advenille.

Ratkaisemme asiakkaidemme tarpeita sijoittamalla useita miljoonia euroja omaa rahaamme asiakkaidemme liiketoiminnan tukemiseen. Tämän takia jokainen toteuttamamme energiaratkaisu on tarkkaan analysoitu ja suunniteltu yhdessä asiakkaidemme kanssa. Jokaiselle ratkaisulle tulee olla hyvät perusteet, joihin molemmat osapuolet ovat sitoutuneet. Toimintamme keskiössä on energiaratkaisumme vaikutusten konkretisointi. Esitämme selkeästi, miksi haluamme investoida rahaa uuteen ratkaisuun ja mitä hyötyjä siitä syntyy asiakkaillemme verrattaessa nykytilanteeseen.

Meille asiakassuhteet eivät tarkoita nopeita yleisselvityksiä siitä, mitä kannattaisi tehdä. Me haluamme kokonaisvaltaisen kartoituksen jälkeen myös toteuttaa esitetyt ratkaisut ja nähdä niiden vaikutukset todellisuudessa.  Me rakennamme kumppanuuksia. Olemme kanssanne samalla viivalla ja ratkaisemme yhdessä toimintanne haasteita. Adven on asiakkailleen sekä sijoittaja että hyödyn mahdollistaja.

Väite 3: "Teemme jo leasingiä"

Leasing on ollut yleinen toteutustapa erilaisille suurille investointiprojekteille. Me olemme halunneet viedä liiketoimintamallimme kuitenkin syvemmän kumppanuuden tasolle. Me emme ole rahoituslaitos vaan investoija, jolloin kannamme myös hankkeiden taloudellisen vastuun ja olemme asiakkaallemme pitkäaikainen kumppani.

Merkittävä etu syntyy myös siitä, että valitessasi Advenin palvelun, me kannamme rahoitusvastuun kokonaisuudessaan. Meidän palvelusopimuksemme voidaan rakentaa niin, että asiakkaamme voi tarkastella tätä taseen ulkopuolisena investointina yleisimpien kirjanpitosäännösten (US GAAP ja IFRS) mukaisesti.

Kumppanina kannamme myös vastuun laitoksen mahdollisesta uudelleensijoituksesta ja -käytöstä, mikäli sen käyttöä ei haluttaisi myöhemmin jatkaa. Näin investoinnilla on arvoa myös sopimuskauden jälkeen: toisin kuin leasingissä, mikäli sopimus purettaisiin kesken kauden ja asiakkaan täytyisi lunastaa laitos itselleen

Väite 4: "Haluamme tehdä itse"

Monet haluavat tuottaa tarvitsemansa energian itse, ja se on ok. Silloin kun resurssit ovat rajalliset tai niitä halutaan käyttää fiksummin, on varsin perusteltua hyödyntää palveluntarjoajia, joilta löytyy erityisosaamista.

Me kohdennamme asiantuntijuutemme runsaasti energiaa ja vettä käyttävien asiakkaidemme auttamiseen. Tarjoamme teille ne resurssit, jotka saattavat puuttua yrityksestänne tällä hetkellä. Tästä esimerkkinä vaikkapa lämmöntalteenotto, tehokas jätevesien käsittely tai paikallinen biokaasuntuotanto.

Luotamme myös siihen, että kumppanuus kanssamme tuo enemmän asiakkaillemme kuin vie. Haluamme itse olla todistamassa sitä, kuinka yrityksenne toiminta kehittyy ja saatte taloudellista etua. Mutta mikä parasta, luomme samalla tehokasta ja ympäristöystävällistä toimintaa. Olipa kyseessä vesi- tai hiilijalanjäljen pienentäminen tai mikromuovin vähentäminen, me työskentelemme kanssanne kohti parempaa ja ympäristöystävällisempää tulevaisuutta.

 

Kirjoittaja Leo Toivonen työskentelee Advenilla myyntipäällikkönä ja haluaa karsia ennakkoluuloja, joita energian ostamiseen palveluna voi liittyä.

 

Lue lisää teollisuusenergia-toteutuksista

Share
Bonsky