”Miksi ostaisin energiaa palveluna, kun pärjäämme hyvin nykyisellä mallilla?”

Blogi 15.05.2018

Yritysten energia-asioista keskustellessamme törmäämme monesti jopa virheellisiin väitteisiin ja olettamuksiin energiaratkaisuiden hankinnasta. ”Meillä on kaikki hyvin” ja ”Haluamme tuottaa energiamme itse” toistuvat keskusteluissa. Kuulostaako tutulta? Oletko kenties itse joskus sanonut samalla tavalla? Kokosimme muutamia näkökulmia keskusteluissa useimmin kuultuihin väitteisiin!

Advenin avulla yritykset voivat tehdä kiertotaloudesta kannattavaa liiketoimintaa

Artikkeli 19.04.2018

Itämerta suojeleva BSAG sitouttaa yrityksiä konkreettisiin toimiin saastuneen kansallisaarteemme ja sen elinolosuhteiden pelastamiseksi. Adven Recovery ajaa BSAG:n toivomaa muutosta kertomalla yrityksille, kuinka kiertotaloudesta tehdään kannattavaa liiketoimintaa.

BSAG: EU-lakiuudistus avaa liiketoimintamahdollisuuksia ravinteiden kierrätykselle

Artikkeli 20.03.2018

Baltic Sea Action Group tekee vahvaa vaikuttamistyötä Itämeren puolesta niin yritysmaailmassa kuin poliittisella kentällä. Tuleva, ravinteiden kierrättämistä ja kierrätyslannoitteiden valmistamista helpottava lakiuudistus on säätiölle työvoitto.

Asiakkaiden suositteluhalukkuus Advenia kohtaan lähes erinomainen

Uutinen 16.03.2018

Alku vuodesta toteutetun asiakastyytyväisuustutkimuksen mukaan asiakkaiden kokonaistyy-tyväisyys Adveniin säilyi edelleen hyvällä tasolla ja suositteluhalukkuus lähenteli erinomaista.

Miten energian kulutuspiikkejä voidaan tulevaisuudessa leikata?

Artikkeli 13.03.2018

Professori Sanna Syrin johtama tutkimusryhmä tutkii älykästä joustoa kehittelevässä REINO-hankkeessaan, miten kaukolämpöjärjestelmät voisivat joustaa suurten kysyntähuippujen hetkinä.

Vanajanlinnan kiinteistöt siirtyvät hiilineutraaliin lämmitysjärjestelmään – Hämeenlinnan kaupunki mukana edistämässä energiaremonttia

Uutinen 06.03.2018

Kestävä kehitys, vastuullisuus ja vihreämmät energiaratkaisut kiinnostavat matkailijoita yhä enemmän. Vanajanlinnan hotelli, Linna Golfin kiinteistöt sekä pääosa alueen muista kiinteistöistä siirtyvät maakaasun käytöstä Advenin tarjoamaan geoenergiapalveluun eli maalämmön ja -viilennyksen käyttöön.

Energiatalouden professori Sanna Syri: Ilmastonmuutoksen lieventäminen vaatii energiajärjestelmien joustoa

Artikkeli 28.02.2018

Kun Aalto-yliopiston energiatekniikan ja energiatalouden professori Sanna Syri puhuu energiajärjestelmistä, kyse ei ole yksittäisen omakotitalon sähköistämisestä. Syrin tutkimustausta on ison mittakaavan energiajärjestelmissä – näillä hän viittaa energiajärjestelmiin, jotka kattavat kokonaisia kaupunkeja, taajamia, maita ja maanosia. Jopa koko maapalloa voidaan tarkastella globaalina energiajärjestelmänä.

Paikallinen käyttäjä tuntee laitoksensa kuin omat taskunsa

Artikkeli 22.02.2018

Thomas Nyholm aloitti vuoden 2017 alussa Advenin laitoskäyttäjänä Hangossa. Hänen vastuullaan on Hangossa toimiva Advenin energialaitos, joka toimittaa pääosin biopolttoaineilla tuotettua höyryä teollisuusentsyymejä valmistavan Genencorin tuotantoprosessia varten.

Advenin ekologiset energiaratkaisut palvelevat laajasti Hangon alueella

Artikkeli 15.02.2018

Hangon kunnan alueella sijaitsee Advenin laitosten keskittymä. Lähekkäin sijaitsevat laitokset tuovat toisilleen synergiaetua niin kunnossapidon kuin polttoainehankintojenkin suhteen. Laitosten ylimääräinen lämpö syötetään Hangon kaukolämpöverkkoon, josta Adven myös huolehtii.

Laholmin suurin teollisuuden toimija 100% hiilivapaaksi Advenin kumppanuuden avulla

Uutinen 06.02.2018

Ruotsalainen Diab AB on allekirjoittanut sopimuksen kuuman veden ja lämmön toimituksesta Advenin kanssa. Diabin tuotantolaitos Laholmissa, Etelä-Ruotsissa, muuttuu biopolttoaineeseen siirtymisen myötä 100 % hiilivapaaksi vuoteen 2019 mennessä.

 

Pysy mukana energia- ja vesiratkaisujen kehityksessä!

Tilaa Advenin uutiskirje