Puolen miljardin euron rahoituspaketti tukee tulevaisuuden kasvua

Advenin investointitahti jatkuu ripeänä lähivuodet

Adven on tehnyt pitkäaikaiset sopimukset kansainvälisten rahoittajien kanssa. Uudella noin 500 miljoonan euron rahoitusjärjestelyllä varmistetaan, että lähivuosina voidaan tehdä suuria investointeja, vaikka talouden suhdanteissa tapahtuisi käänne huonompaan.

”Yhtiön kannalta on erittäin myönteistä, että saimme uudelleenrahoituksen sovittua juuri nyt. Se antaa suunnitelmallista näkyvyyttä liiketoimintaan ja mahdollisuuksiimme investoida, vaikka taloudessa tulisi haasteita eteen”, Advenin strategiasta vastaava johtaja Juhani Sillanpää kertoo.

Uudelleenrahoitus kattaa koko vieraan pääoman osuuden ja n. €500 miljoonan paketti koostuu jo käyttöön otetuista n. €350 miljoonan lainoista ja n. €150 miljoonan capex ja likviditeettilimiitistä. Aiemmin Advenilla oli omistusjärjestelyjen jäljiltä pankkilainaa pankeista, kun taas nyt lainat on hajautettu useammalle taholle. Mukana on edelleen kansainvälisiä pankkeja, mutta myös maailmanluokan vakuutus- ja eläkeyhtiöitä sekä suuryritysten rahoitusyhtiöitä.

Rahoituspaketin laina-ajat vaihtelevat 7 vuoden ja pisimmillään 15 vuoden välillä ja lainat on sidottu korkotasoon, joka alentaa Advenin rahoituskustannuksia.

”Kustannusten alentaminen on hieno asia Advenin kannattavuudelle, vaikka tämä ei ollutkaan tärkein syy rahoitusjärjestelylle. Rahoituspaketti nostaa Advenin uskottavuutta ja luotettavuutta entisestään ja pystymme näin osoittamaan suurille teollisuusasiakkaillemme, että olemme myös heidän luottamuksen arvoisia koska myös maailman suurimpiin kuuluvat rahoittajatkin uskovat meihin”, Juhani Sillanpää sanoo.

Rahoituksen myötä Adven jatkaa kasvupolullaan sekä orgaanisen kasvun että yrityskauppojen turvin. Sillanpään mukaan kymmenien miljoonien vuosittainen investointitahti jatkuu myös lähivuosina.

 

Adven yrityksenä

Ota yhteyttä

 

Share
Bonsky